Omistusasunnon hankinta on monen suomalaisen suurimpia taloudellisia päätöksiä. Vaikka rakkaus kumppanin kanssa tuntuisi ...
Vienninedistämisessä alkaa uusi vaihe, kun toiminnot siirretään ulkoministeriöön. Integraatiojohtaja Juha Pyykkö vakuuttaa, ...
Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf kertoo, miksi satsaa aikaansa ja rahaansa yliopiston varainhankintaan – ja ...
Presidentin mukaan hän aikoo asettaa tariffit maanantaina. Ensi viikolla Trump saattaa asettaa myös uusia vastatulleja.
Teslan osakkeen 400 dollarin hinnasta vain neljännes perustuu sähköautojen myyntiin. Osakkeen loppuhinta muodostuu pitkälti ...
Osakesijoittaja voi todennäköisesti luottaa Donald Trumpiin. Kurssilasku olisi Yhdysvaltojen nykyiselle presidentille myrkkyä ...
Edelliskerralla lupailtiin, että Suomi pääsee mukaan yhteisvelalla rahoitettuihin investointeihin Espanjassa. Ainuttakaan ...
Nokia Technologiesin kokenut teknologiajohtaja Hannu Kauppinen hyppäsi johtamaan kvanttiyhtiötä, jonka ei ole ollut vaikea ...
Emilia Hodge on nimitetty Berggrenin johtoryhmään VP of Brand Advisory & Legal -rooliin 3. helmikuuta 2025 alkaen. Hän ...
– Jos akkuun tulee mökkitiellä naarmu pohjaan, ei se maksa välttämättä 50 000 euroa, sanoo Fordin huolto- ja varaosajohtaja ...
Monissa USA:n laivaston aluksissa ilmatorjunnassa ja myös dronejen torjunnassa on käytössä Phalanx CIWS -järjestelmä. Siinä ...
Yli sadan miljoonan yhdysvaltalaisen odotetaan katsovan sunnuntaina amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarja NFL:n ...